tiistai 23. kesäkuuta 2009

Satulinna

Pakkasimme aamulla eväät reppuun ja pyöräilimme satamaan katsomaan Suomen suurinta hiekkalinnaa. Linnan teemana on tänä vuonna satulinna, ja sen ympäristössä on kaikenlaista mukavaa toimintaa etenkin lapsille ja lapsen mielisille.

Linna oli hiekkalinnan keskipisteenä, ja sen ympärille oli rakennettu aika paljon niin jo klassikoiksi muodostuneita satuhahmoja, kuin hieman uudempiakin tulokkaita.

Peppi, Villa Villekulla ja Lilla Gubben.

Punahilkka ja isoäidiksi naamioitunut susihukka.

Patrick ja Paavo Pesusieni.

Ostimme alueelle 5 euron rannekkeet, joiden hinnalla saimme ajella mielin määrin energia-pyörässä ja pelata yhden matsin verran minigolfia.

Tämä kuva on otettu energiapyörästä, jossa minä taisin olla puoleksi pissat housussa. Inhottava, natiseva laite, joka pysyi koossa pelkästään nippusiteillä ja jesarilla.

Voitin golf-ottelun Jonin miehisestä uhoamisesta huolimatta.

Golfauksen ja riittävän energiapyössä huristelun jälkeen lähdimme Linnoituksen nurmikkoalueelle piknikille. Söimme herkullisia kerrosvoileipiä, eilistä raparperipiirakkaa, paahdettavia kinkku-pekoni-taskuja, ja joimme kahvia, sekä hedelmälimpparia.

Joni osti hiekkalinnan kojusta itselleen sormuksen, joka oli vulgaanista jotain.

Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä pyörähtämässä Linntoituksen reunamilla. Lievätkö nämä nyt sitten niitä "valleja", joista paikalliset puhuvat? Tiedä häntä.

6 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Minigolfia!

Sain juhannuksena hippirokkiystävältäni keltaisen golfpallon, kissa tykkäsi siitä kovasti.

Kerran ajattelin olevani fiksu kun en alistunut minigolfradalla jonottamaan vaan aloitin pelin viimeiseltä reiältä. No, sehän imaisi sitten sen pallon tietenkin sisäänsä ja siinä sitä sitten itkua väännettiin. (Minttu 10 vee)

Maria kirjoitti...

Ne on ne vallit ne! Teinivuosien kesät valleilla.

Maksaako se hiekkalinnan kattominen? Tai siis onko pakko ostaa ranneke, notta pääsee ees vilkasemaan sitä? :O

Hihi otin vissii siusta vaikutteita kun oli pakko tilata keltaset legginssit. :D

Anonyymi kirjoitti...

näyttääpä olleen ihana reissu teillä :) Mahtavan näköinen tuo hiekkalinna.Sinnekkin saapui viimein se odotettu aurinko.Minäkin lilluin eilisen päivän kumiveneessä järvessä ja paahdutin kaljasta ja ruuasta turvonnutta norpan vartaloani auringossa :D
-kirsi

humu kirjoitti...

Minttu: Voin jo kuvitella meidän kissat golfpallon kanssa kolistelemassa ympäri kämppää. =D

Maria: Sinne pääsee ilman sisäänpääsymaksua, ainostaan laitteet ja kaikki kiva maksaa. Jotkut veistokset olivat jo hieman huonossa kunnossa. Sade runnellut.

Kirsi: Minä kävin juuri lainaamassa läjän kirjoja terveellisestä ruokavaliosta ja kuntoilusta. Ja joogasta. Pitää ehkä aloittaa syksyllä kurssit, jos kerkiän ilmoittautua!

Anonyymi kirjoitti...

ohhoh,Jenni joka vihaa liikuntaa.Tämäpä kummallista :D Voisin ottaa sinusta mallia ja tehdä saman.Joogaa voin ainaki lämpimästi suositella.Siinä virkistyy mielikin samalla ku keho notkistuu =)
kirsti

humu kirjoitti...

En minä kaikkea liikuntaa vihaa, vaan lenkkeilyä. Se on vain jotenkin ihan uskomattoman vastenmielistä touhua. Silti lenkkeilen nykyään jokapäivä, mutta huomaamattani. :D Yritän tehdä siitä kivaa ja kävelen kaikissa kivoissa paikoissa Saimaan rannalla. Jooga mua on kiinnostanut jo yläasteelta asti, en vaan halunnut Raahessa aloittaa sitä, kun haluan kursseille, jossa ei tarvitse törmätä idiootteihin. :D Ja joukkuepelit on ihania: pesis, kaukalopallo jne. Että en mää sitä liikuntaa niin vihaa, vaan vain sitä lenkkeilyä!