maanantai 23. marraskuuta 2009

3/8

Minulla oli vapaapäivä. Nautin siitä täysin siemauksin. Nukuin pitkään, näpersin rästijuttuja, kävin kaupungilla, kokkasin. Annoin aikaa itselleni ja keräsin voimia. Niitähän tarvitaan.

Oli pimeää, oli sumuista. Vihaan sitä, kun kuvaaminen ei onnistu. Olohuoneen valokin paloi.

Päivän kivat:

  • Ostin farkut, aikalailla täydelliset. Käytin niihin viimeiset rahani, mutta ei haittaa. Hyvin istuvia housuja on vaikea löytää, kun jalat ovat jääneet lyhyenlänniksi.
  • Joululahjapaperia. Kuuntelin varpusta jouluaamuna ja paketoin lahjoja.
  • Olivia-lehti kaupanpäällisiksi. Ja VOIMA kirjakaupan eteisestä.
  • Nukkuminen yli puolille päivin kahden peiton alla. Vieressä kissa, jos kaksikin.
  • Iloisesti yllättävä yhteydenotto - mummu kertoi ostaneensa minulle nalle-lankaa ja toivotti tervetulleeksi mummun neulekouluun.
  • Hymyilevä, treeneistä kotiutunut poikaystävä, joka keitti minulle kupillisen kookosteetä.
  • Tavoiteet, Sain asetettua ne. Hieman ympäripyöreästi, mutta kuitenkin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

2/8

Aamulla paistoi aurinko.

Minä nautin siitä, kissat nauttivat siitä. Join hitaasti liian monta kuppia kahvia, maleksin suihkussa, juttelin mukavia Jonin kanssa.

Töissä oli tavanomaista. Syömistä. Olemista. Talenttia. Pyykeistä vääntämistä. Kysymyksiin vastaamista. Harrastepsykologiaa ja luonneanalyysejä. Huomenna on vapaapäivä, teen linssipataa ja pääsen pitkästä aikaa kirppiksille.

Tämän päivän kivat:

  • Pitkät, katkeamattomat yöunet ja mahdollisuus makoilla peittojen alla vielä kellonkin soimisen jälkeen.
  • Huomisen vapaapäivän odottaminen ja kaupunkireissun ostosten miettiminen.
  • Silmiä häikäisevä asfaltti kävelymatkalla Kivisalmeen.
  • Opiskelijan asemaa työpaikalla puolustanut työtoveri.
  • Tieto siitä, että pääsen Tammikuussa (Ruotsin) Ikeaan äidin kanssa.
  • Lämpimät tonnikalavoileivät ja riisiuunipuuro.
  • Pitkien hiusten harjaaminen ja palmikoiminen.
  • Joukuvastojen selaaminen.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Päivä 1/8

Säännöt kuuluvat näin: 8 päivän aikana kirjoita blogiisi 8 sinua kunakin päivänä ilahduttanutta asiaa.

  • Sikeään päiväuneen vaipuminen kesken kurjan, useasti nähdyn elokuvan.
  • Ihan oma kupillinen ranch-dippiä lempparisipsieni kanssa nautittavaksi.
  • Kiva luokkakaveri, joka ilmoittaa haaveilemani takin olevan alennuksessa.
  • Onnistunut karkinostoreissu ja metsäpoluilla vaeltelu pikkuihmisen kanssa.

  • Mummu puhelimessa, joka haluaa opettaa minuan neulomaan kantapään sukkaan.
  • Unohdetun hunajapurkin löytäminen kaappien uumenista.
  • Keskenään kaihkaava, pitkin poikin säntäilevä kissaparivaljakko.
  • Näppyjen häviäminen yön aikana.

Tartuin tämmöiseen haasteeseen. Ihan vain siksi, että muistaisin ne mukavatkin asiat kävellessäni pimeällä syyssateessa ja märin varpain kotia kohti.

torstai 19. marraskuuta 2009

Valtakunnassa kaikki hyvin

Vaikka vettä sataa, pimeässä on inhottava kuvata, vietän enemmän aikaa töissä kuin kotona, minulla on koko ajan huulessa yskänrokko, puhelimeni on rikki, en ole käynyt kirppiksillä viikkoihin ja lumetkin ovat sulaneet.

Meillä on uudet ikkunat, sisällä ei enää käy tuuli. Olen keksinyt monta oikein hyvää kirjaa luettavakseni. Löydän itsestäni koko ajan uudenlaisia vahvuuksia suorittaessani työharjoittelua täällä. Ostin kolme pahvilehmää.

Minulla on riittävästi rahaa, jotta pärjään. En syö enää punaista lihaa juuri koskaan, voin paljon paremmin. Odotan joulua, sain tietää että minulla on vapaata silloin. Tilasin tuoksukynttilöitä. Pääsen maanantaina katsomaan Twilightin.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Toiseni!

Tein pannan. (Sen ohje on täältä.) Siitä tuli ihan hyvä, joskin hieman 80's. En tiedä haittaako se, pukautumiseni on muutenkin päässyt lipsahtamaan hieman sen suuntaiseksi, vaikka vannoin ettei niin käy.

Taistelin nurjien silmukoiden kanssa, osasin ennen hyvän ja nopean tavan tehdä niitä. Se oli unohtunut. Opettelin uuden tavan, hitaamman. Sellaisen, jossa lankaa nostellaan puolelta toiselle. Kutimet lentelivät ja kirosin käspaikan. Joni oli kärsivällinen ja neuvoi minua, vaikkei ole ikinä koskenutkaan puikkoihin.

Olisikohan tuosta pannan virheästä lenksusta sittenkin pitänyt tehdä hieman lyhyempi? Ihan niinkuin se ei rytistäisi pantaa tarpeeksi. Käsialani ainakin on jo hieman siistimää, kudonkin nopeammin.

Ps. Kokkailen nykyään täällä. Päivittelen leivonnaisohjeet tännekin, mutta muut kokkailut siirrän boheemiin keittiööni.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Ensimmäiseni!

Opettelin eilen neulomaan. Katselin jo ihan liian monta kertaa nähtyä komediaa, hörpin kuumaa glögiä Peppi-mukista ja istuskelin sohvalla lämpimään vilttiin kääriytyneenä puikkoja kilistellen. Piposta tuli tällainen. Ihan söpö kaveri uudelle takilleni.

Tältä se näyttää toiselta puolen...

... ja tältä toiselta puolen. Lanka on Novitan Puroa, sävy kanervikko. Jälkeni on vielä aika karmeaa katseltavaa. Toivon että se tasaantuu sitä myötä, kun opin lisää.

Niin naurettavalta kuin se tuntuukin, tämä on ensimmäinen neulokseni jonka saan valmiiksi. En ole ikinä tehnyt villasukkia, en lapasia. Yläasteella kässäntunneilla aloitetun kaulahuivinkin kutoi äiti loppuun, kun minä en jaksanut.

Kaikille muillekin silmukoidensotkijoille suosittelen sivustoa käspaikka. Minä aijon päästä jyvälle neulomisen saloista. Nyt vanhempana, ilman nihkeää kässänmaikkaa ja suorituspakkoa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kunnossa

Koin yllätysparanemisen.

Kuvasin paljon. Hölmöjäkin asioita, hellalle palanutta ruokaa, yksittäisiä kissankarvoja villakangastakissani. Pyykkäsin, luin blogit, natustelin mandariineja villasukat jalassani peittoihin kääriytyneenä ja jännitin huomenna alkavaa työharjoittelua. Katselin äkkilähtöjä, taas, vaikka aina tuntuukin siltä, ettei rahaa ole tarpeeksi.

Lumi on satanut maahan sillä aikaa, kun minä olen sairastanut. Toivon sen pysyvän, ainakin sen aikaa, että kerkeän käydä rantakävelyllä ja ihmetellä maisemien valkeutta.

Perjantaina ostan neulepuikot ja jotain lankaa. Harjoittelen silmukoita ja koukeroita.

tiistai 10. marraskuuta 2009

hopeasta kullasta uneksin

Paksu rannekoru kirppikseltä 50 senttiä.

Toinen hieman samantyyppinen. 50 senttiä tämäkin.

Niiden kaveriksi korvakorut Seppälän alekorista kahdella eurolla.

akat

Maatuskoja.
Maalattuina kiviin öljyväreillä. Akryylit olisivat käytännöllisemmät, öljyvärit tuppaavat suttaantumaan ja maalaaminenkin käy hitaanlaisesti.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Näillä mennään...

... ainakin tämä talvi.

Musta villakangastakki kirppikseltä 5 euroa.

Vihersiniruutuinen toppatakki kirppikseltä 5 euroa. Ei sovi koville pakkasille.

Postista tulossa vielä tämä ruututakki, kaiketi villakangasta. Katselin harmaana jo syksymmällä, mutta tilasinkin värillisenä, kun sattui olemaan kampajahintaan.

ps: Minä olen ollut koko viikonlopun kuumeen kourissa. Ruumiinlämpö hipoo välillä 39 astetta, mutta särkylääke laskee sen 37 asteeseen. Hetkittäin makaan sängyllä silmät lähes kiinni turvonneina ja vettä valuen, välillä helpottaa ja pääsen piipahtamaan koneellakin. En olisi pahempaan vaiheeseen voinut sairastua, sillä minun olisi jo eilen pitänyt aloittaa työharjoittelu eräässä mielenkiintoisessa lastensuojelunyksikössä... Hmmph.

lauantai 7. marraskuuta 2009

kaksi huonetta ja keittiö

50-luvun nukkekoti Ruotsista, sain naapurilta yllätyslahjaksi. Vailla kattoa (sitä ei ole koskaan ollutkaan) ja asukkaita. Pitäisi keksiä paikka tälle, sellainen jonne kissat eivät pääse.


Tiskikaappi on rikki, toinen ovi ei pysy paikallaan.

Lempparini. Hella.

Kyökin puolelta. Seinä on tiskikaappia vailla. Kalusteet ovat puisia, ovat kestäneet koviakin leikkejä.

Ruokasalin kaappikello.

Salin ruokailukalusto.

Oleskelutilassa sohva ja kaksi nojatuolia.

Kirjahyllyssä luettavaa.

Haluaisin askarrella ja hankkia taloon lisää kalusteita ja muuta osviittaa. Kalusteita voisi ehkä kunnostella, lakkailla. Asukkaat tarvittaisiin, nyt taloa vartioi vain yksinäinen koira. On syksy, kuvat pimenevät.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

ryysyjä ja rääsyjä

Kuluneina viikkoina olen kantanut kirppikseltä vaatteita kotiin niin paljon, etten ole ehtinyt kuvata kaikkia, saatika sitten siirtää koneelle odottelemaan sopivaa päivitysajankohtaa. Tänään innostuin, joten tässäpä osa ostoksistani. Patterit loppuivat kamerasta yllättäen, joten osa vaatteista jäi kuvaamatta.

Duffyn viininpunaiset hauskat kengät 2 euroa.

Käytännöllisen kokoinen pussukka baariin, eurokirppikseltä 1,5 euroa.

H&M:n ruskea, pitkä pusero 1,5 euroa.


Musta japsityyppinen paita 75 senttiä.

Jätskitoppi 1 euron, kotkateeppari saman verran.

Lahden tuliaisena musta pitsitakki 2 euroa.

Puudeli-paita löytökirppikseltä, hintaa en muista.

Seppälän siipipaita oli hyvä löytö, maksoi 3 euroa. Näitä myydään Seppälässä vielä parilla kympillä. Kuvassa paita takaapäin.

Valkoinen tyttöpaita, taisi maksaa euron. Ihana. =)

Mites näistä kuvista tuli jotenkin kamalan suttuisia?