maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kirppisvaatteita ja hieman jotain muutakin

Ihan kuin olisin tänään herännyt jo toistamiseen talviunilta - niin valtava oli viikkojen sateiden ja kylmyyden jälkeisen auringonpaisteen virkistävä vaikutus! Aamupäivästä kiersin kirppikset, illemmalla kävin mummojen kanssa kitkemässä kasvimaata, ja sain myös oikein ilahduttavaa ylläripostia Ruotsissa asuvalta pikkuserkultani.

Kirppikseltä ostin tällaisen ihan kivan vyön 1 eurolla. Olen käyttänyt samaa iän ikuista niittivyötä 16 vuotiaasta, joten ajattelin että toisellekin voisi olla tarvetta.

Samasta pöydästä ostin hyvässä kunnossa olevan Stockerin teepparin, jossa on kiva printti. Aika mustahan se on, mutta kyllä sille käyttöä löytyy. Paita maksoi muistaakseni 3 euroa. Samassa pöydässä olisi ollut muutakin ostettavaa, mutta näin loppukuusta täytyy taas hetkeksi kiristää lompakon nyörejä.

SPR:n Kontista varsilenkkarit, jotka tuovat mieleeni 90-luvun Barbi-nuket. Oikeastaan ostinkin ne juuri siksi, ja suostuin maksamaan niistä riipivän 5 euron hinnan. Harmikseni huomasin vasta kotona, että olin valkannut hyllystä eripari kengät! Toinen on kokoa 37, ja toinen kokoa 36!

Ja tässä on pikkuserkultani Annelta saamani paksuhkon kirjekuoren sisältö. Siemeniä! Kysyin Annelta vinkkejä paprikoiden ja chilin viljelyyn, ja Anne oli päättänyt ilahduttaa minua oikein mukavalla starttipaketilla. Pusseista löytyy Bolivian Rainbowta ja Snack-paprikaa. Yhteen pussiin Anne oli sujauttanut vielä mitsunan siemeniä ja Rucolaa. Mitsunat ja Rucolan ajattelin kyvää vielä tänään, paprikat ja chilit saavat odottaa kaktusmullan hankkimista.

Naapurin mummojen kasvimaalta sain napata sylillisen raparperia. Ah, autuutta. Tein raparperistä simppelin piirakan, ja nautiskelin sitä vaniljavanukkaan kanssa. Ihan kesän makuista. :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että siemenlähetys löysi perille :) Ja poikien hienot piirrokset kirijekuoresa. Ne ihimeesti innostu sinne taiteileen. Isompiki.
Ja raparperipiirakka on ihan parasta! Pitäski tehä huomena. Mulla olis kookosmaitoa, saiskohan siitä jonku hyvän yhistelmän. Nimim. heikkona kookokseen.

humu kirjoitti...

Varmasti sais, kookos varmaan kivasti tasapainottaisi raparperin kirpsakkuutta makeudellaan. Mulla on vielä kolme raparperin vartta kaapissa... Ne taitavat joutaa pakkaseen odottelemaan parempia päiviä!

Anonyymi kirjoitti...

Joo kannattaa kyllä pakastaaki raparperia. Aattele sitä ihanuutta sitte talavella! Mää taijan poimia vielä naapurilta vähä pakkaseen ja vähä hilloksi. Jos vielä ehtii, kun päästään kottiin. Naapurit ei siis ite ossaa käyttää raparperejään, verotan aina sieltä ihan luvan kans, ja vien keitoksia kiitokseksi.