sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Takaisin

Kotona taas - väsyneenä, rähjäisenä ja eilisen meikit kasvoilla. Matka oli mukava, vaikka Ateneumin Kalevala-näyttely ja IKEA jäivätkin tällä kertaa kiertämättä. Nyt on jo sen verran pimeää, että jätän kuvat ostoksistani huomiselle, kun voin ottaa niitä valoisampaan aikaan.


Junani saapui Helsinkiin Perjantaina kahdeksan aikaan illalla. Minä olin väsynyt töistä, Kata koulusta ja päätimmekin viettää illan neljän seinän sisällä löhöillen. Pelasimme rummuttelupeliä Nintendolla ja söimme itsemme ähkyyn sipseillä.

Lauantaina lähdimme liikenteeseen jo 09:00 aikoihin. Kiersimme Vallilan Makasiinit ja minä olin shokissa tavaran paljoudesta! Löydöt jäivät kuitenkin aika vähäisiksi, sillä ostin vain shortsit ja kissapehmolelun. Minä en osaa enää tuhlata!

Syöpöteltiin siiderin voimin Foorumin liepeillä olevassa Kana-paikassa - namskis! Etualalla oleva annos on minun. Wrap ja hitsin hyvät ranskikset!

Katan Ama-koira oli hämillään heliumpallosta ja kummasteli, kun pallo ei tippunut!



Illalla otimme neuvoantavaa ja lauloimme Singstaria. Katan Maija-kaveri tuli käymään ja kipitimme lähikuppilaan juomaan lisää. Lauloin ihmisten ilmoilla elämäni ensimmäiset karaoke-biisit ja voi kun se oli vapauttavaa!
Oikein mukava ja rentouttava viikonloppu. Kiitos Kata kestittämisestä - kesällä sitten uudestaan.

Ei kommentteja: