torstai 12. maaliskuuta 2009

Viimeisimpiä vaatehankitoja

Tänään aurinko paistoi niin kauniisti, että saatoin ottaa kuvia muutamista viimeaikaisista kirppislöydöistäni. Vaatteet eivät ihan pääse oikeuksiinsa hengarissa roikkuessaan, mutta vierastan kameran edessä olemista ja päätin jättää poseeraamisen heille, jotka sen osaavat.

Pari kokoa liian suuri ruskea pitsimekko Löytökirppikseltä hintaan 5 euroa. Tykkään tästä kuin hullu puurosta, vaikka se onkin hieman huonon mallinen ja roikkuu päälläni kuin puolijoukkueteltta. Ostoslistalla seuraavana onkin jokin hauska vyö, jolla voisin piristää mekon ilmettä.

Marialta 6 eurolla ostettu uusi paita, minkä Maria oli erehdyksissään hamunnut alennusmyynnistä. Kiva ja sinapinkeltainen - se on lempivärini, mitä pukeutumiseen tulee.

Musta-valko-raidallinen, pitkä T-paita kliseisellä kuvalla. Peruskiva paita, jota käytän tylsinä päivinä farkkujen kanssa. 2 euroa.

Valtava, lämmin, painava, kodikas, harmaa, IHANA villatakkini, johon rakastuin jo aikoja sitten nähdessäni sen H&M:llä. Silloin se oli liian kallis ja jäi tankoon roikkumaan, mutta voi miten onnellinen olin löytäessäni samaisen neuleen kirppikseltä 5 eurolla.

Löysin paidan H&M:ltä viime syksynä ja ensimäinen ajatukseni oli "mitä #!!!#%!". Olin ihan raivoissani löytäessäni Iggy-paidan moisesta massamuotiliikkeestä ja raivoni yltyi kun tutkin kaupan rekkejä, jotka kuhisivat David Bowieta, Stoogesia ja Ramonesia... Huh. Ilmeisesti paidat oli suunnattu 14-vuotaille emo-tytöille, jotka eivät ole kyseisistä artisteista kuulleetkaan. Vannoutuneena Iggy-fanina paita oli kuitenkin saatava ja vaikka paita onkin päälläni jatkuvasti, varon hiiskumasta kellekään sen alkuperästä.

Äiti on matkalla Lappeenrantaan yksin, sillä pikkusiskoni joutui jäämään flunssan kourissa kotiin kissavahdiksi. Huomenna luvassa on kauppojen koluamista ja Lauantaina lähdemme kylpylään!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kauppojen koluaminen ja kylpylä (oih) kelpais kyllä tähänkin suuntaan.Toukokuussa sitten,tosin ilman kylpyläkäyntiä.
/kirsi

Anonyymi kirjoitti...

ja uskaltaudu nyt kuvaamaan itseni nuo vaatteet päälläki =) niistä saa paremman kuvan ku hengarissa roikkuessaan..
/kirsi

Anonyymi kirjoitti...

itsesi siis,minua ei tarvi kuvailla =D
/kirsi

Riikka-Amanda kirjoitti...

Tuo eka ruskea on hieno:D Mä en ymmärrä kun melkein mitä tahansa muuta kirppareilta löydän paitsi vaatteita itselleni?! Ehkä minulla on väärä taktiikka:D

humu kirjoitti...

Kirsi: Se on aika vaikiaa myöskin siksi, ettei mulla ole jalustaa ja Joni on maailman surkein ottamaan kuvia! =D

Riikka-Amanda: Tai sitten sinulla on vaan vääränlaiset kirppikset, koska minäkään en löydä kuin yhdeltä LPR:n kirppikseltä vaatteita, muista sitten kerään tavaraa!

Riikka-Amanda kirjoitti...

Voi olla et on kyllä väärät kirppiksetkin, ei niin kovin monesta ole valita ja niissä on suurimmaksi osaksi tavaraa ja lasten vaatteita ja ne ei mulle mahdu:D

humu kirjoitti...

Ei täälläkään montaa ole - SPR:n kontti, kansantori, löytökirppis ja eurokirppis!