tiistai 24. maaliskuuta 2009

Puolukkaleipää

Sain eilen seinäni takana asuvalta vanhalta rouvalta kutsun kahville, mutta huomasin postiluukusta pudotetun lappusen vasta iltamyöhällä, enkä enää tohtinut yhdeksän aikaan mennä pimpottelemaan naapurin ovikelloa. Tänään Rouva oli törmännyt Joniin rappukäytävässä ja antanut mukaan pienen pussukan tuotavaksi minulle. Pussin sisältä paljastui herkullinen, vuokaan leivottu puolukkaleipä. Pistin leivän päälle paksun kerroksen voita ja nautin sen kupillisen kanssa väkevää kahvia.

Kävinkin heti pyytämässä leivän ohjeen - tässäpä teillekin:

---

1 dl ruisrouhetta, 0,5 dl ruisleseitä, 0,5 dl vehnäleseitä, 0,5 dl pellavansiemeniä, 1 dl puolukkahilloa, 1,5 dl rusinoita, 3 tl kuminaa tai fenkolia, 3 tl suolaa ja 4 dl haaleaa vettä. Sekoita ainekset ja anna seistä muutaman tunnin ajan / yön yli.

Lisää: 2 pss kuivahiivaa, n. 1,5 ltr venhäjauhoja ja 5 dl lämmintä vettä.

Sekoita hiiva jauhoihin ja sekoita taikina hyvin (ei tarvitse vaivata). Jaa kolmeen voideltuun vuokaan. Pidä uunissa 50 asteen lämmössä 15 min ajan. Käännä uuni 225 asteeseen ja paista vielä 35-40 minuuttia.

---

Tämä resepti lähtee kokeiluun! Kaupan leivät kyllästyttävät, eikä sämpylöitäkään aina huvita leipoa.

Ei kommentteja: