Päivät tuntuvat kovin pitkiltä. Herään, käyn koulussa, tulen kotiin ja loppuillan istuskelen koneen ääressä. En osaa tarttua toimeen. Tiskit odottavat tiskaajaansa. Kissat sentään muistan ruokkia.
Iltaisin sytytän kynttilät valoa tuomaan. Olohuoneen lamppu on palanut, enkä kehtaa ostaa uutta. Kuuntelen Harmajaa. Tekee mieli masentua kunnolla, olla oikein surkea ja avuton. Onneksi tiedän, että sellainenkin ilta on vielä joskus edessä, jolloin osaan nauttia yksinolosta.
Kuvannut olen jonkin verran. Harjoitellut säätöjä. Tykkään uudesta Nikonistani joka päivä enemmän. Maailman paras hankinta - matkaakin ajatellen. (Jonka valmistelut, nekin, ovat jämähtäneet paikoilleen. Se sentään ei johdu minusta.)
Matonkutale on jäänyt. Ehkä sukulaiset saavat joululahjaksi vihreitä patalappuja. Violetit lapaset etenevät luennoilla, mutta kirjoneulontakin keskeytyi. Eron jälkeen en ole tykännyt tehdä mitään pikkutarkkaa. Langat jäivät ikkunalaudalle. Siitä ne on helppo sitten ottaa puolivahingossa parempina päivinä.
Yksin ei onneksi tarvitse nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti