Onneksi minulla on perhe, ystävät, koulu, kissat ja Afrikka. Jonikin tietysti, mutta hieman erillä tavalla nyt. Ajatus tulevasta matkasta kantaa. Tämä syksy on ollut synkkä.
Afrikkajutut etenevät omalla painollaan. Laitoin eilen monen monta sähköpostia, joihin nyt odottelen vastauksia. Tansaniasta vastaavat aina niin hitaasti, että vähän harmittaakin. Rokotuskertoja on jäljellä enää kaksi. Lentoliput pitäisi varata, mutta pohdin vielä, että otanko paluulipun Dar Es Salamista, vai Kilimanjarolta. Matka on kuitenkin varmentunut ja harjoittelusopimuksetkin allekirjoitettu.
Tänään tein retkisuunnitelmia, joista haluan kertoa lisää mitä pikimmiten. Nyt kuitenkin uppoudun koulujuttuihin, jotta ne etenisivät edes pikkiriikkisen...
Eilen istuimme iltaa hyvän ystävän kanssa. Joimme viiniä, kävimme kaljavarkaissa, teimme maailmasta taas vähän paremman paikan.
Tänään mummu opetti minulle peukalonteon. Vaarin kanssa kokeiltiin kameraa ja kuvattiin puukonteriä. Vaari on ihmistynyt, inhimillistynyt, pehmentynyt. Melkein lempeä. Haluaisi käydä Lappeenrannassa. Ei se puhunut tuollaisia silloin, kun meidän perheellä oli helpompaa.
Pikkuruinen Iskä köpsyttelee lyhyin askelin sohvan, jääkaapin ja vessan väliä. Katsotaan telkkaria, haukutaan huonoja juontajia, visaillaan, keljuillaan ja naureskellaan. Täällä on niin ihanaa, etten enää Lappeenrantaan kaipaakkaan.
Huomenna lähden takaisin Raaheen. Olen siellä muutaman yön, ja menen sitten Isän luo Kopsaan. Viivyn matkalla kymmenen päivää. Tämä reissu on täynnä iloa ja onnea!
Kamera saapui tänään kotiinsa, enkä minä osaa kuvata tippaakaan. Se rutisee, ääntelee, piiputtaa ja kieltäytyy tottelemasta minua. Kestää aikansa, että opin, mutta aion olla sinnikäs.
Iskäkin pääsi kotiin tänään liki kuukauden sairaalassaolon jälkeen. Elämä on ollut tänään oikeastaan aika ihanaa!
Jukolan Jussi Lampi.
Tyhjentämätön ulkohuussi
Meillä on koulussa menneillään kädentaidollisten menetelmien kurssi. Ensimmäisellä harjoitustunnilla teimme paperitöitä, tänään saimme leikitellä savella. Onneksi opintomme ovat jo siinä vaiheessa, että sosiaalipolitiikan lukemisen sijasta saamme opiskella kaikkea kivaa!
Bonuskuva innokkaasta Mariasta.
Muutama yö ja sitten Raaheen. Kun iskä on reipastunut, on minunkin helpompi olla. En säiky puhelimen soittoa ja öisinkin jo nukuttaa. Tällä kertaa haluan tavata ystäviänikin, jotka viime reissulla peloissani oikeastaan unohdin.
Saisinpa kameran käyttööni ennen perjantaita, jolloin lähden taas Raaheen! En malta odottaa!
Blafren tuotteita oli tullut myyntiin Fanni-Shopiin Valtakadulle. Hypistelin purkkeja riemunsekaisena, mutta tohdin ostaa vain yhden. Jonin mielestä fiksaationi peltitörppöihin on mukamas maailman hauskin juttu. Harmitti jättää pöllökuvioinen termoskannu kauppaan, mutta täytyy yrittää ostaa se seuraavana opintotukipäivänä.
Sukkalankaa ostin Tuuliviiristä. Olen taas hamstrannut lankoja jos jonkinmoista sorttia, mutta kutominen sujuu hitaanlaisesti.
Paras löytö! Nimilappu matkatavaroille! H&M myi muinoin jonkinlaisia kivoja nimilappuja, mutta ostaminen jäi milloin mistäkin syystä. Sen jälkeen olen tuloksetta etsinyt nättejä nimilappuja, mutten ole löytänyt kuin mustia, tylsiä läpysköjä. Eleonorassa oli monenlaisia koira-aiheisia lappuja, enkä oikein osannut päättää minkä ostaisin. Valitsin sitten tämän sessen, koska rinkkani on sinisävyinen. Siellä se nyt roikkuu repussani, valmiina suureen seikkailuun!
Ps. Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni luovuttamassa verta. Samalla reissulla liityin myös luuytimenluovuttajarekisteriin. Veripalvelu kaipailee juuri nyt kovasti lähes kaikkien veriryhmien verta, jotan hus luovuttamaan siitä! Isän sairastuessa päätin, että teen vastaisuudessa enemmän hyviä tekoja ja autan muita ihmisiä. Verenluovutus toi päivääni niin paljon positiivista energiaa, että olen vieläkin ihan mahdottoman iloinen!
Lappeenrannassa taas. Takana elämäni kamalimmat puolitoista viikkoa.
Tiistai-iltana Outi soitti ja kertoi isän olevan huonona. Keskiviikkona lensin kotiin ja torstaiaamuna olin isän luona sairaalassa. Pidin kädestä, itkin. Vahvasta iskästä oli tullut harmaa, hiljainen, voimaton.
Aamupäivät olin sairaalalla. Hoidin iskää ja tein pieniä askareita helpottaakseni sairaalaelämää ja iskän oloa. Ihmettelin hoitohenkilöstön nuivuutta. Lauantaina juhlittiin potilaan 48-vuotispäiviä. Vein lahjaksi kaverini piirtämän kuvan, jossa minä olen vauva ja isällä vielä tukka päässä.
Parempaan päin on menty. Hitaasti hiiren askelin. Joka toinen päivä on hyvä, joka toinen päivä on huono. Ongelmien perimmäistä syytä ei tiedetä, mutta isä siirrettiin tarkempia tutkimuksia varten Ouluun pari päivää ennen paluutani Lappeenrantaan.
Tuntuu kurjalta olla täällä kamalan kaukana. Soitellaan paljon, mutta haluaisin olla enemmän läsnä. Kahden viikon päästä palaan takaisin Raaheen kymmeneksi päiväksi. Toivottavasti isä on sitten siinä kunnossa, että pääsee kotiin.
Afrikka on nyt toissijainen ja valtavan suuri kysymysmerkki. Isä haluaa että menen ja toteutan unelmani, etten jätä omaa elämääni elämättä. Pakottaa lähtemään ja sanoo, että isää on toteltava. Itse en tiedä, että uskallanko lähteä niin kauas, ellei tilanne muutu parempaan päin. Mietin ainakin tämän kuukauden ennen kuin varaan lentolippuja. Pitää seurailla tilannetta, toivoa parasta ja mennä päivä kerrallaan.
